Ihmettelemisen taito

Joskus Josefiina mietti miten sanoihin voisi sisällyttää vähemmän merkitystä. Miten rivien välit voisi pitää puhtaina ja asiat asioina.

Paperissa oli Ylioppilaslautakunnan leima ja kuullunymmärtämiskokeen kysymykset. Hän voisi vain jättää vastaamatta. Se johtaisi kysymykseen miksi. Hän voisi vastata tahallaan väärin. Mutta seuraukset eivät olisi hyvät kenenkään kannalta.

Vaakakupissa oli liikaa ja Josefiina tiesi, että oikea vastaus oli ainoa oikea ratkaisu. Eikä aikaa ollut loputtomiin. A), B), C), D)…

Silti Josefiina leikki ajatuksella. Jokaisen uuden pätkän kuullunymmärtämiskokeessa hän yritti kuunnella tarinana. Vain tarinana. Rivien välit puhtaina ja asiat asioina. Mutta hän ei päässyt mihinkään siitä, että jokaisessa tarinassa oli totuuden siemen.

I wish I could dream like you.

Joskus Moona katsoi läpi ison kasan vanhoja videokasetteja. Hän väitti itselleen etsivänsä porsaanreikää. Se ei ollut haaveilua, eikä hän yrittänyt pelata aikaa. Niin hän ajatteli uudelleen ja uudelleen.

Prinsessa Ruususen osa oli nukkua. Nukkua sata vuotta. Nukkua yli kaiken pahan, kaikkien vaikeuksien. Nukkua silloinkin, kun hänen prinssinsä raivasi tietään läpi tappuramuurin. Prinssi kyllä saapuisi herättämään Ruususen, kun kaikki olisi taas hyvin.

Tähkäpään tarvitsi vain istua tornissaan. Istua ja antaa hiustensa kasvaa. Ennen pitkää ne yltäisivät tornin juurelle ja silloin hänen prinssinsä kiipeäisi ylös pelastamaan hänet.

Moona katseli, kun Lumikin vapautti Uljas. Ja Jasminen vapautti Aladdin. Tiikerililjan vapautti Peter Pan. Ja kerran Moona tajusi, että Todellinen Prinsessa kykeni tuntemaan herneen sadan patjan alta. Pystyikö Moona sellaiseen? Hän tiesi jo kokeilemattakin.

Moona haki sateenvarjon ja sulki videokasetit sen sisään. Hän lähti ulos ja piti sateenvarjosta kiinni.

I wish I could walk my head above a cloud like a Disney princess.

Joskus Paula väsyi rakentelemaan korttitaloja. Väsyi, muttei siitä huolimatta lopettanut.

Joskus huippuja sortui ja niitä sai asetella uudelleen. Joskus joku korteista petti alempana aiheuttaen paljon korjattavaa. Joskus kokonainen korttitalo meni matalaksi. Mutta ei Paula luovuttanut. Hän rakensi kaiken aina uudestaan.

Kaikki kortit eivät olleet sileitä. Joissakin oli taittuneita kulmia, jotkut antoivat helposti periksi ja jotkut olivat aivan väärän vänkyriä. Mutta Paula tiesi, että sellaisistakin korteista pystyi rakentamaan. Ne piti vain osata asettaa juuri oikeaan kohtaan.

Ja Paula tiesi olevansa itsekin vain kortti. Korttina hän teki kaikkensa ollakseen suora.

I wish I could take it when people say I’m wise.

Joskus Mikaela kuvitteli vaihtavansa alaa. Hän heittäisi kaikki meikkinsä roskiin, eikä enää koskaan laskisi kaloreita. Hän ei enää hyppisi silmille muotilehtien kansissa kertomaan kuluttajille mikä oli in.

Mutta se oli vain hänen mielikuvitustaan. Mikaela jatkoi kameroille hymyilemista. Televisiossa pyöri mainoksia, jotka toistivat hänen Pepsodent -kestohymyään. Tietenkin katsojat kuvittelivat, ettei hänen suupieliään kiristänyt.

Mikaela jatkoi muotikuvissa poseeraamista. Sen täytyi näyttää keveältä ja vaivattomalta. Kukaan ei saanut arvata särkyä asentojen takana.

Mikaelan oli säilytettävä illuusionsa. Hänen oli kannettava jokaista vaatekappaletta ainutlaatuisena ihmeenä. Sillä ei saanut olla merkitystä, että niitä oli ollut lukemattomia.

I wish I could be happy when people say they want to be like me.

Joskus Juulia halusi sanoa, ettei koskaan. Tai hän halusi sanoa, että aina. Joskus hän toivoi voivansa seurata haluaan olla rakastettu. Toisinaan hän toivoi voivansa paljastaa kaikki salaisuutensa.

Juulia tiesi, ettei kukaan olisi valmis kuuntelemaan. Ei vielä. Ja hänen täytyi pitää naamionsa yllään. Aivan liikkumatta. Muuten hän murtuisi heti.

Kun Juulia oli yksin hän itki. Itkiessään hän luki Puoliveristä Prinssiä ja toivoi näkevänsä itsensä kenessä tahansa toisessa.

Kaikki se kävi niin kauan, kuin hän piti naamion kasvoillaan. Ja Juulia tiesi, että vain yksi asia sai hänet pitämään naamion ja suojelemaan sitä. Jos se ei olisi hän, sen joutuisi tekemään joku toinen.

I wish I wouldn’t feel quilty.

Joskus Noora ajatteli haluavansa olla kissa. Viettää kissanpäiviä. Kissat söivät mitä Noora niille antoi. Joskus ne olivat nirsojakin, mutta tarpeeksi nälkäisinä niille kelpasi myös kuivamuona. Usein Nooralla ei ollut muuta tarjottavana.

Kissat nukkuivat, kun niistä tuntui siltä. Ne eivät olleet kalenteriorjia. Kissat metsästivät hiiriä ja pikkulintuja aina, kun niitä osui tielle. Ei edes tarvinnut miettiä miksi.

Kissat kehräsivät, pyörivät jaloissa, olivat hellyydenkipeitä. Joskus ne halusivat Nooran ottavan ne syliin paijattaviksi juuri silloin, kun Nooralla ei ollut aikaa. Kissat olivat itsenäisiä, ylpeitä ja kiivaita. Silloin, kun Nooralla olisi ollut niille aikaa, syli ei usein enää kelvannutkaan.

Televisiossa näytettiin, kuinka kulkukoirat nousivat vuorille. Noora nitoi monisteita, joita kissat eivät osanneet lukea. Mutta kyllähän routa porsaan kotiin ajaisi.

I play the part I have to play.

Joskus Johanna toivoi olevansa pelkkää vettä. Vettä joka kulki vastustelematta joen virtausten mukana. Vettä joka haihtui ilmaan kadunpinnasta ja satoi taas takaisin maahan ropisten autojen ja talojen katoilla.

Jos hän olisi vain yksi vesipisara, kukaan ei luultavasti kiinnittäisi häneen mitään huomiota. Jos hän olisi vain yksi vesipisara, hän olisi varmasti aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan välittämättä siitä itse.

Mutta Johanna seisoi sateessa. Seisoi sateessa ja odotti. Hän odotti jo ennen kuin sade oli alkanutkaan. Ja Johanna pysyisi paikoillaan, vaikka hukkuisi.

I dream differently.

Joskus Kristiina näki kuvansa peilistä. Silloin hän halusi päästää tuon tytön vapaaksi, päästää hänet saamaan kaiken mitä hän ikinä keksisi haluta.

Mutta silloin Kristiinan olisi pitänyt olla poissa tytöstä. Eikä peilistä loppujen lopuksi katsonut takaisin kukaan muu, kuin hän itse.

I am that I am.