Hirviökerho

 

                         Hyvä Herra Örkömyyry

 

                         Olemme käsitelleet uusimman hakemuksenne, erityisenä huomionkohteenamme

                         tekemänne laajennukset sukuhistoriaanne. Valitettavasti päätöksemme pysyy,

                         emmekä voi myöntää teille jäsenyyttä. Muistutamme teitä ystävällisesti ehdoista,

                         jotka hakijan on täytettävä:

 

                         (1) Ulkonäön hirviömäisyys asettaa hakijan eriarvoiseen asemaan valtaväestön kanssa:

                         vaikeuksia saada esimerkiksi työtä, asuntoa, tai terveyspalveluita.

 

                         (2) Kyseinen hirviömäisyys todistettavasti johtuu tunnettuun, syrjittyyn, yhdistyksessä

                         edustettuun hirviölajiin kuulumisesta.

 

                         (3) Hakija on joko syntyperäinen hirviö, tai parannuskeinoa ei tunneta.

 

                         Lautakuntamme joutuu valitettavasti toteamaan, jälleen kerran, että te ette täytä

                         vaatimuksia, jotka oikeuttaisivat teidät jäsenyyden tuomiin oikeuksiin. Nautitte

                         yksinkertaisesti liikaa ihmisoikeuksista. Olette kuitenkin tervetullut tukemaan

                         järjestöämme muulla tavoin, kuten monet teidän tapaanne etuoikeutetut ihmiset,

                         hirviömäiset ihmiset ja sekaolennot kokevat asiakseen tehdä.

 

                         Yhteistyöterveisin,

                         Hirviökerhon Yli-lautakunta

 

Örkömyyryn kasvolihakset kiristyivät selvästi, hänen sormensa puristuivat yhteen niin, että paperi niiden välissä tärisi. Hän näytti valmiilta ryttäämään sen, mutta työnsikin sen sitten pöydälle kolmen ystävänsä nähtäväksi. Hän kääntyi tuijottamaan pimeyttä pubin ikkunan takana, kun nämä kumartuivat kirjeen ylle. Luettuaan sen he nostivat omia aikojaan katseensa vuorotellen jokaiseen pöydässäolijaan. Örkömyyryä vastapäätä istuva Kiiriluu laski nopeasti katseensa syliinsä. Kaikki jännitys karisi hänen lurppakorvistaan, jotka roikkuivat hänen päänsä tavoin. Hän ei ainakaan ollut aikeissa avata suutaan ensimmäisenä. Hänen oikealla puolellaan istui Harvasaukke pyörittämässä vaaleita kiharoitaan sormensa ympärille. Hänen pallosilmänsä olivat vielä hetki sitten palloilleet ympäriinsä, mutta pysähtyneet nyt tuijottamaan vastapäätä istuvaa Anjakaa, jonka kulmat kiristyivät Harvasauken katseen alla. Ne kiristyivät lisää, kun nainen alkoi kaivella poskihampaitaan näkyvästi kielellään. Toisen oli luovuttava tuijotuskilpailusta, ja Harvasaukke se ei olisi.

Anjaka teki Örkömyyrylle palveluksen ja ryttäsi paperin palloksi. Eikä epäröinyt heittää sillä Harvasaukkea otsaan. Tämä räpäytti silmiään ja hätkähti taaksepäin. Paperitollo lensi lattialle ja Harvasaukke avasi suunsa valmiina sanaharkkaan, mutta sitten hänen katseensa livahti Örkömyyryn suuntaan, kuin hän olisi vasta muistanut tämän olevan siinä. Hän sulki suunsa ja korjasi asentoaan tuolissaan ryhdikkäämmäksi. Anjaka heilautti pitkää aniliininpunaista lettiään kääntyessään Örkömyyryn suuntaan.

 – Tekosyitä, sanoi Anjaka painokkaasti. Örkömyyry ei kääntänyt katsettaan, mutta hänen silmäluomiensa värähdys paljasti, että hänkin tiesi sen. Anjaka jatkoi:

 – Minä tiedän, että sinä haluat tätä Örkkis, mutta ehkä sinun ei pitäisi.

Hän vilkaisi muihin.

 – Ehkä meistä kenenkään ei pitäisi.

Harvasaukke liikahti pakonomaisesti. Anjaka huokasi.

 – En minä tarkoittanut, että sinun pitäisi erota.

 – No et vissiin niin. Minä olen ainoa, joka teillä on sisäpuolella, että viitsisitkö osoittaa vähän enemmän arvostusta, tai sitten sanoa suoraan, jos sinä haluat luovuttaa, etkä esittää sitä niin kuin minä olisin petturi.

 – Ei Anjaka sitä tarkoittanut, aloitti Kiiriluu, mutta Harvasaukke mulkaisi häntä pahasti, joten hän hiljeni ja hänen korvansa näyttivät riippuvan vieläkin enemmän. Harvasaukke pisti kätensä puuhkaan ja jatkoi:

 – Teistä kukaan ei voi ymmärtää, miten minua siellä kohdellaan. Sen vuoksi, että olen yksi neljäsosaa syöjätär ja kolme neljäosaa kyklooppi, kummatkaan eivät ota minua vakavasti.

 – Sitä minä juuri tarkoitankin, sanoi Anjaka. – Sinua ei alunperinkään hyväksytty siksi, että olet hybridi. Sinut hyväksyttiin, koska osoitit kärsiväsi tarpeeksi nimenomaan kyklooppeihin kohdistuvista ennakkoasenteista. Hybridi on niille kirosana, eivätkä ne suostuisi kuuna päivänä myöntämään, että ketään syrjitään sen takia, että hän on hybridi.

Harvasaukke huokaisi ja laski puolustuksensa.

 – Tiedän, että se paikka on hirviöelitismin kehto, sanoi Örkömyyry ja kaikki käänsivät katseensa häneen.

 – Ne luulevat, että pelkkä oman suvun syrjintähistoria tekee niistä jotenkin immuuneja. Kuin ne eivät itse pystyisi syrjimään ketään, sanoi Kiiriluu pienellä ja pingottuneella äänellä.

 – Siksipä mikään, mitä he tekevät, ei heidän mielestään voi olla syrjintää, sanoi Örkömyyry kallistaen päätään.

 – Meidän pitää siis jatkossakin vain katsoa toistemme perään. Juodaan sille, sanoi Anjaka kulmiaan kohauttaen ja nosti puolityhjän oluttuoppinsa ilmaan. Vain Kiiriluu vastasi sarkasmiin lasin kohotuksella.

 – Sinä tiedät mitä se käytännössä tarkoittaa, Anjaka, sanoi Örkömyyry kulmat kurtussa. – Jos luovumme Hirviökerhosta.

 – Miten se muka loppujen lopuksi eroaa siitä, ettemme ole koskaan sen jäseniä olleetkaan, Anjaka sanoi ja jatkoi vilkaisten Harvasaukkeen:

 – Tai ainakaan hyötyneet sen jäsenyydestä paljoakaan.

 – Tiedät kyllä, sanoi Örkömyyry. – Jos keskitämme tavoitteemme niiden tukemiseen, joille jäsenyyttä ei myönnetä, julistamme käytännössä sodan Hirviökerhoa vastaan.

 – Kuka sanoo, että meidän tarvitsee huolehtia kenestäkään muusta kuin itsestämme? Anjaka sanoi ja kulautti lasinsa pohjaan. Kiiriluu katsoi häntä varovasti kulmiensa alta.

 – Kyllä sinä huolehdit, hän sanoi hiljaa. Anjaka kohautti kulmiaan ja hörppäsi seuraavaksi Kiiriluun lasista. Tämä ei edes katsonut.

 – Siitä me kaikki olemme aina olleet yhtä mieltä, Anjaka, sanoi Harvasaukke leukaansa kohottaen. – Että emme toimi Hirviökerhoa vastaan. Emme ala heidän vihollisikseen.

Anjaka pamautti Kiiriluun lasin pöytään.

 – Me olemme heidän vihollisiaan siksi että olemme olemassa!

Pöytään laskeutui hiljaisuus. Anjaka tuijotti sivuun, Örkömyyry häntä, Harvasaukke pöytää ja Kiiriluu tyhjää.

 – Eikä meillä ole siinä asiassa sanavaltaa, Anjaka mutisi puoliääneen. Örkömyyry suoristautui tuolissaan ja sanoi:

 – Riittää pessismismi. Tuosta seikasta olemme kyllä aina olleet tietoisia. Siksihän me juuri yritämme sitä muuttaa. Joku aina tajuaa, että puhumme järkeä. Jos tarpeeksi moni tajuaa, asiat muuttuvat.

Anjaka pyöritteli päätään.

 – Ei niin kauan kuin huipulla olevia ei kiinnosta mikä on oikeudenmukaista tai loogista. He vähät välittävät mistään ideologiastakaan, vaikka yrittävät antaa sellaisen kuvan. He ajavat vain omaa etuaan. Ja heidän etunsa mukaista on, ettei heidän tarvitse tunnustaa sellaisten kärsimystä, jotka sumentavat rajavetoa ihmisten, hirviöiden ja eri hirviöryhmien välillä.

 – Uskonpa, että osuit juuri asian ytimeen, sanoi Örkömyyry. Anjakan kulmissa näkyi nykäys. Örkömyyryn otsarypyt näyttivät hiukan siliävän.

 – Joo, mitä uutta siinä on, Anjaka murahti. Harvasaukke pyöräytti silmiään. Kiiriluu katsoi odottavasti Örkömyyryä. Tämä jatkoi:

 – Meidän täytyy muistaa, että Hirviökerho ei ole minkään ideologian ruumiillistuma. Meidän täytyy muistaa, että instituutio on instituutio ja sen jäsenten joukossa elää yhtä monta enemmän tai vähemmän erilaista ideologiaa kuin heitäkin on. Meidän täytyy pitää mielessä mihin ja kehen todella haluamme kuulua; se edellyttää joskus, että jotain muuta ja muita vastaan täytyy taistella.

Harvasaukke katsoi Örkömyyryä kuin olisi ymmärtänyt, Kiiriluu näytti menneen kananlihalle ja Anjaka röyhtäisi.

 – Puhut taas jotain liirumlaarumia. Voisi olla kuule paras, kun vaan menisit Hirviökerholle töihin rustaamaan niiden hylsyjä, niin kaikki hyötyisivät tuosta hevonkukkugeneraattorista.

Örkömyyryn ilme ei värähtänyt Anjakan sanoista. Hän käänsi kärsivällisesti:

 – Se, että emme toimi Hirviökerhoa vastaan ei ole niin olennaista, kuin se että emme toimi kenenkään oikeuksia vastaan. Ne eivät ole sama asia. Jos meidän on heikompien nimessä joustettava siitä periaatteesta, en näe mitään todellista syytä olla tekemättä niin.

Anjakan pää keinahteli kärsimättömästi.

 – Paitsi sen, ettei ole mitenkään realistinen tavoite asettua sellaista järjestöä vastaan! Millä lihaksilla me muka sen teemme? hän narisi. Kiiriluu vetäisi henkeä.

 – Minäkin näen asian niin kuin Örkömyyry.

Anjakan ja Harvasauken katseet kääntyivät tahdissa häneen.

 – Harvasaukke on hybridi, joten käytännössä häntä ei ole Hirviökerholle edes olemassa, vaikka hän on jäsen, Kiiriluu aloitti. – Vain hänen kyklooppipuolensa tunnustetaan, mutta todellisuudessa häntä ei pidetä sen paremmin kyklooppina kuin syöjättärenäkään. Häntä kohdellaan kuin häneen kohdistuva syrjintä ihmisten keskuudessa olisi vain kaikkiin oikeisiin hirviölajeihin kohdistuvan syrjinnän sivutuote. Kuin he olisivat ne, jotka oikeasti kärsivät ja Harvasaukke olisi pelkkä välikäsi. Ihan kuin he kokisivat identiteettinsä uhatuksi, jos he joutuisivat myöntämään, että ihmisten ja hirviöiden janalle mahtuu harmaa alue, ja että he voivat jossakin yhtälössä olla valtaapitävä enemmistö. He eivät voi myöntää, että joku kärsii tässä maailmassa siksi, että hän ei ole kyklooppi, eikä syöjätär, eikä ihminen. He eivät voi myöntää, että sellaiseen henkilöön kohdistuu omia erityisiä ennakkoluuloja. Kaikki muutkin hybridit ovat samassa asemassa, ja ainoa asia mikä todella parantaisi asioita on nimenomaan se, että hybridien ongelmiin keskitytään hybridien ongelmina, eikä jonkin eliitin ongelmien lieveilmiönä.

Harvasaukke oli alkanut räpyttää silmiään vinhasti. Hän nielaisi ja käänsi päätään yrittäen kätkeä kostuneet silmänsä. Kiiriluu jatkoi:

 – Örkömyyry näyttää ihmiseltä, ja siksi hänen jäsenyyttään ei hyväksytä. Mutta hän ei ole ihminen. Geneettisesti hänessä on ihmistä vähemmän kuin mitään muuta. Se tarkoittaa sitä, että hänet on tuomittu salaamaan perheensä, kulttuurinsa, tapansa, henkilöhistoriansa, kaikki… Hän voi menestyä ihmisten maailmassa, mutta hän ei voi koskaan olla heidän keskuudessaan rehellinen, todellinen itsensä. Ja häntä ei hyväksytä hirviöiden joukkoon vain siksi, että hänen on käytännössä mahdollista valita valheessa eläminen. Ei sellaisia ole mitään mieltä verrata suoraan niihin, joilla valinnanmahdollisuutta ei ole. Siinä on kyse ihan omanlaisestaan taakasta. Jos he valitsevat valheessa elämisen, heitä syytetään siitä, että he auttavat ihmisiä ylläpitämään hirviövihaa. Jos he taas tuovat totuuden esille, heille sanotaan, ettei heitä kohdeltaisi kaltoin jos he vain pitäisivät suunsa kiinni. Heille ei ole yhtään paikkaa, jossa he voisivat olla oma itsensä. Ja juuri sitähän kaikki tarvitsevat.

Örkömyyry katsoi Kiiriluuta ja nyökytteli hiljaa päätään.

 – Anjakalla taas on samat ongelmat, kuin muillakin yöeläjillä, paitsi tietenkin vampyyreilla, Kiiriluu jatkoi. – Eihän mikään Hirviökerho voi kutsua itseään sellaiseksi, ellei siihen kuulu vampyyreita. Vain siksi etteivät oliaiset hyökkäilleet aikoinaan ihmisten kimppuun, he pysyivät salassa, eikä kukaan todella tiennyt heidän lajinsa olemassaolosta ennen kuin sähkövalo keksittiin ja ihmisten vuorokausirytmi meni päin seiniä. Joten se, ettei heillä ennen ollut mahdollisuutta lyöttäytyä ihmisten seuraan tarkoittaa, ettei heidän edelleenkään pitäisi. Koska asia halutaan nähdä niin, että vain päivähirviöt ovat ihmisten kanssa luontaisia elintilan jakajia. He eivät halua olla missään tekemisissä heikommassa asemassa olevien yöhirviöiden kanssa, koska väittävät heidän luontaisia taipumuksiaan liian erilaisiksi. Siitä huolimatta, että yöhirviöiden täytyy nykyään olla osa muuta yhteiskuntaa. Ei heitä enää jätetä omaan rauhaansa. Eivät he vallanneet päivää, muut valtasivat yön. He yrittävät vain elää niin kuin kaikki muutkin ja siinä vuorokausirytmissä, johon he parhaiten voivat sopeutua, vaikka joutuvatkin tässä yhteiskunnassa tekemään sen kanssa kompromisseja. Mutta Hirviökerhon jehut eivät suostu edes tunnustamaan, että asia on todella niin.

Anjaka oli lopettanut juomisen ja tuijotti vain Kiiriluulta nappaamaansa lasia, naputellen sitä kynsillään.

 – Ja koska minä olen mutantti, Kiiriluu jatkoi ääni jo hiukan väristen. – Minua ei pitäisi olla edes olemassa. Koska korviani ei voida poistaa, minua ei pidetä ihmisenä, mutta Hirviökerhon kanta on, että minun pitäisi tehdä kaikkeni yrittääkseni olla ihminen joka tapauksessa. Heille minä olen vain ihminen, jolla kävi harvinaisen huono tuuri, yksittäistapaus, oli kaltaisiani sitten kuinka paljon hyvänsä.

Kiiriluu nappasi lasin, jota Anjaka naputteli, ja kulautti sen pohjaan.

 – Se, ettemme muka voi vastustaa näin järjettömän järjestön toimintaa vain siksi, että jotkut hirviöt hyötyvät siitä, se se on hevonkukkua, suonette anteeksi, sanoi Kiiriluu. – Emme me tarvitse Hirviökerhon tukea, meidän tavoitteemme on vain että hirviöiden keskuudessa vallitsisi parempi yhteishenki.

 – Niinhän niillä vallitseekin, niiden hirviömääritelmän mukaan, sanoi Anjaka, mutta Kiiriluu veti henkeä ja julisti:

 – Minä määrittelen hirviön niin, että sellainen on jokainen, jota sellaisena kohdellaan.

Harvasaukke hieroi kulmiaan ja huokaisi.

 – Olisipa se niin yksinkertaista.

 – Sen pitäisi olla, sanoi Kiiriluu ja puristi käsiään nyrkkiin. – Hirviökerhon asemassa pitäisi olla järjestö, jonne kaikki, jotka kokevat hirviömäistä sympatiaa tai saavat siitä jotakin tukea, ovat tervetulleita.

Kukaan ei sanonut siihen mitään. Örkömyyry oli vuorostaan keskittynyt lasiinsa, Harvasaukke taas kynsiinsä. Anjaka näytti siltä, että joku kärsisisi kohta. Kiiriluu vilkaisi häntä, eikä enää avannut suutaan.

 – Onhan se kaikki kyllä uskomattoman typerää, puhui Harvasaukke kynsilleen. – Koko kerhon perustaja oli kirottu hirviö, jonka sittemmin muutti takaisin ihmiseksi vaimonsa rakkaus ja molemmat elelivät onnellisina ihmisten keskuudessa elämänsä loppuun. Siitä huolimatta sitä hirviötä pidetään edelleen kunniajäsenenä. Minä tiedän myös kolmesta jättiläiskoirasta, joita ei kokonsa ja epäluonnollisten silmiensä perusteella hyväksytty jäseniksi. Ne menivät noidan pakeille yhdistämään itsensä yhdeksi kolmipäiseksi koiraksi. Sellaisia kerhossa oli jo, joten heidät hyväksyttiin. Kaikkea sitä sitten tehdäänkin…

 – Mikä sinun pointtisi on? tokaisi Anjaka, joka makasi jo puoliksi pöydällä. Harvasaukke muljautti silmänsä kynsistään Anjakaa kohti.

 – Jos minä saan olla samaa mieltä, pisti väliin Örkömyyry. – Niin typerää se onkin. Koska heidän sääntöstä pätevät juuri niin kauan kuin se heille sopii, kuten Harvasaukke osoitti.

Harvasauken suupielet nytkähtivät ja hän katsoi Örkömyyryä odottaen tämän jatkavan.

 – Säännöissä lukee, että jäsenelle täytyy olla todistettavasti haittaa hirviölajiin kuulumisesta, mutta luuletteko, että he tosiaan haluavat tietää onko juuri yhdeltä tietyltä kykloopilta evätty ajokortti. Ei, heille riittää, että tämä on kyklooppi. Mutta jos et näytä hirviöltä niin ei auta vaikka henkeäsi uhattaisiin joka saamarin päivä nimenomaan hirviöytesi takia, koska et ole heidän tarkoituksiinsa sopiva hirviö. Jos taas et ole puhdasverinen kyklooppi ja sinulta evätään ajokortti siksi, että sinulla onkin kolme silmää yhden sijasta, niin silläkään ei ole mitään merkitystä. Ne katsovat, ettei sinuun kohdistu oikeanlaista syrjintää, koska et hyödytä heitä mitenkään.

 – Minun pääni on sekaisin. Tästä ei ole mitään hyötyä, Anjaka sanoi ja nousi pöydältä nojaamaan tuolinsa selkänojaan.

 – Mitäs joit niin paljon, sanoi Harvasaukke siristäen nopeasti silmiään.

 – Minä juon aina tarpeeksi, sanoi Anjaka. – Puhutaan jostain muusta. Kyllä maailmaa on tämän asian osalta parennettu jo tarpeeksi tältä päivältä. Tai viikolta.

 – Sopii. Minä alan muutenkin kohta pillittää, sanoi Kiiriluu.

Harvasaukke päästi hartiansa kasaan.

Örkömyyry nousi tuolistaan. Muiden katseet kääntyivät häneen, kun hän kulki Harvasauken tuolin takaa ja meni poimimaan maasta paperitollon. Hän vastasi muiden tuijotukseen pikaisesti.

 – Lähetän seuraavaksi vakuuttavamman selonteon työhistoriastani.

 – Hae vielä pari olutta, kun nyt seisot siinä, Anjaka sanoi hymynpoikanen kasvoillaan.

Örkömyyry teki työtä käskettyä ja palasi pian tarjottimen kanssa. Kaikki istuivat hetken juomaansa kulautellen. Pohjat kalahtivat pöytään yksi kerrallaan.

 – Haluaako joku mennä huomenna teatteriin? Kiiriluu kysyi.